Slenderman murha pimppipumppu

Voit tutustua tietosuojalausekkeeseen tästä. Vuonna kaksi tyttöä puukotti ystäväänsä miellyttääkseen internetin creepypasta-kauhutarinoiden hirviötä Slender Mania. Mitä tarkoitetaan creepypastalla ja miksi se sopii niin hyvin totuuden jälkeiseen aikaamme? Näin kommentoi Wisconsinin osavaltiossa sijaitsevan Waukeshan poliisipäällikkö Russell Jack kesäkuussa Geyser puukotti Leutneria 19 kertaa keittiöveitsellä. Metsään kuolemaan jätetty Leutner sai ryömittyä tielle, josta ohi ajanut pyöräilijä löysi hänet.

Tyttö kiidätettiin sairaalaan, jossa lääkärit onnistuivat pelastamaan hänen henkensä. Poliisin kuulusteluissa Geyser ja Weier kertoivat, että he olivat puukottaneet ystäväänsä miellyttääkseen Slender Man -nimistä olentoa. Selvisi, että tytöt olivat tutustuneet hahmoon internetin creepypastaksi kutsuttujen kauhutarinoiden kautta ja olivat tulleet vakuuttuneeksi siitä, että Slender Man oli todella olemassa.

Tapettuaan ystävänsä Geyser ja Weier olisivat päässeet olennon apulaisiksi ja asumaan sen kartanoon metsässä. Poliisipäällikkö Russell Jack ei ollut ainoa, joka huolestui lasten internetinkäytöstä.

Vanhemmat, koulut, viranomaiset ja tietysti media kauhistelivat tapausta. Slender Man -puukotuksena tunnetuksi tullut tapaus kiehtoo ja kauhistuttaa yhä. Creepypastalla tarkoitetaan internetissä kiertäviä kauhutarinoita, jotka leviävät nettisivuilla, foorumeilla, blogeissa, sosiaalisessa mediassa ja muilla vastaavilla sivustoilla.

Creepypasta-nimi on väännös termistä copypasta, joka tarkoittaa mitä tahansa tekstiä, joka kopioidaan copy ja liitetään paste toistuvasti nettisivulta toiselle. Creepypasta on siis copypastan creepy eli karmiva tai pelottava muoto.

Vaikka creepypastat ovat yleensä tekstejä, ne voivat olla myös esimerkiksi kuvia tai videoita. Usein kirjoitettuihin tarinoihin saattaa myös liittyä kuva tai video. Internet-meemien jäljittämiseen ja dokumentointiin erikoistuneen knowyourmeme.

Jotkut nykyään creepypastaksi luetut tarinat ovat kuitenkin tätä vanhempia. Esimerkiksi tarina nimeltään Ted the Caver ilmestyi Angelfire-palvelun blogissa jo vuonna Creepypasta-tarinoita on paljon ja niiden kirjo on valtava. Tietyt aiheet ja tyylilliset piirteet kuitenkin toistuvat etenkin vanhemmissa tarinoissa.

Ne kertovat Simpsoneiden tai Paavo Pesusienen kaltaisten animaatioiden, lastenohjelmien tai komedioiden kadonneista jaksoista, joissa huumorin ja viattomuuden on korvannut väkivalta, kauhu ja ahdistuneisuus. Tarinat saattavat kertoa myös hyytävistä fiktiivisistä lastenohjelmista, jotka kertoja muistaa kuin painajaisena lapsuudestaan.

Eräs genren klassikoista ja varhaisimmista esimerkeistä on kertomus nimeltään Suicide Mouse vuodelta Tarina kertoo kadonneesta Mikki Hiiri -piirroslyhytelokuvasta, jossa tavallisesti niin reipas Disney-hahmo kuvataan kävelemässä apeana harmaassa maisemassa. Taustalla soi pahaenteinen pianomusiikki. Kertomuksen mukaan videon viimeiset kolmekymmentä sekuntia ovat niin hirveät, että ne nähnyt Disneyn työntekijä ampui itsensä.

Tarina kieltää ehdottomasti katsomasta videota, mutta samalla sen oheen on liitetty kyseinen audiovisuaalinen taideteos YouTube-linkkinä.

Lost episodes -tarinoita hieman muistuttava genre on videopeleihin liittyvät creepypastat. Tyylilajin tunnetuin esimerkki on todennäköisesti Ben Drowned -niminen tarina, joka kertoo The Legend of Zelda: Tarina etenee foorumipostauksina, päiväkirjamerkintöinä, pelivideoina ja tekoälyä käyttävän Cleverbot-sovelluksen kanssa käytyinä keskusteluina. Ben Drownedin loppu hämärtää kiehtovasti toden ja fiktion rajoja. Katsojasta tulee osa tarinaa Jedusablen viimeisen videon vihjatessa, että sen katsomalla lukija on vapauttanut peliä vainonneen olennon internetiin.

Sekä kadonneista jaksoista että videopeleistä kertovat creepypastat pelaavat taitavasti lapsuuden viattomuuden ja suloisen nostalgian sekä toisaalta lapsuuden pelkojen rinnastamisella. Jos koskaan on esimerkiksi pelännyt nenänsä pudottavaa ja virnistelevää Pelle Hermannia tai pelannut rystyset valkoisena Commodore Toisinaan creepypastojen kauhu syntyy itse internetistä.

Jos ihmisen perimmäinen pelon lähde on tuntematon, tällaisissa tarinoissa tuo tuntematon on jotakin, joka vaanii YouTubessa, sähköpostiliitteissä tai epäilyttävien linkkien takana. Hyvä esimerkki on tarina nimeltään The Grifter. Se on oikeastaan pelkkä huhu, jonka mukaan internetissä voi törmätä videoon, joka on niin hirvittävä, että sen katsoneet näkevät painajaisia, sairastuvat ja joskus jopa tappavat itsensä.

Creepypastat ovat luoneet myös oman hirviökavalkadinsa, josta kirjoitetaan tarinoita ja tehdään kuvamuokkauksia toisensa jälkeen. Slender Man sai nopeasti foorumin käyttäjien mielikuvituksen leiskumaan. He loivat lisää kuvia hahmosta ja kehittelivät sille ominaisuuksia ja taustatarinaa.

Slender Man kuvattiin luonnottoman pitkänä, kasvottomana ja pitkäraajaisena mustaan pukuun pukeutuneena yliluonnollisena oliona, jonka saattoi nähdä hylätyillä ja autioilla paikoilla, kuten metsissä, öisillä tienpätkillä tai autiotaloissa. Joidenkin kuvausten mukaan Slender Manin selästä kasvoi lonkeroita, se osasi siirtyä silmänräpäyksessä paikasta toiseen tai pystyi hallitsemaan ihmisten ajatuksia.

Slender Man voitiin kuvata joko aggressiiviseksi pedoksi tai passiivisaggressiiviseksi piinaajaksi, joka ajaa uhrinsa hulluksi vuosien vainoamisella ja pelottelulla. Sen historiaa jäljitettiin villeimmissä visioissa luvulle asti. Monet Slender Manin piirteet ovat joko epämääräisiä tai ne ovat muuttuneet vuosien varrella, useiden ihmisten upotettua lusikkansa soppaan. Know Your Meme -sivuston haastattelussa Knudsen paljasti sekoitelleensa useita vanhoja ja uusia vaikutteita luodessaan Slender Mania.

Häntä olivat inspiroineet H. Lisäksi hän otti vaikutteita peleistä ja aikaisemmista creepypastoista. Ehkä juuri Slender Manin salaperäisyys ja epämääräisyys tekivät siitä niin suositun. Se hyppäsi nopeasti Something Awfulista 4chanin, Redditin ja DeviantArtin kaltaisille suosituille sivustoille. Yhä useammat alkoivat kirjoittaa hahmoon liittyviä tarinoita ja tehdä siihen liittyviä kuvia. Pian Slender Man alkoi esiintyä Marble Hornetsin kaltaisissa YouTube-videosarjoissa, peleissä ja yhteisörahoituksella rahoitetussa elokuvassakin.

Suosittuun Minecraft-peliin ilmestyi vuonna hahmon inspiroima olento Enderman. Pari kuvaa ja muutama lause olivat antaneet kipinän internetin omalle joukkoistetulle hirviölle. Vuonna julkaistussa kauhua analysoivassa kirjassaan Danse Macabre kauhun mestari Stephen King esittelee tarinan nimeltään The Hook eli Koukku.

Se kertoo nuoresta parista, joka on pysäköinyt autonsa autiolle kuhertelupaikalle metsän keskelle. Tunnelma käy yhä kiihkeämmäksi, kun yhtäkkiä pariskunta kuulee autoradiosta uutisen, jonka mukaan vankimielisairaalasta karannut koukkukätinen sarjamurhaaja liikkuu alueella.

Pariskunnan tyttö alkaa hermoilla uutisen kuultuaan, mutta tämän kavaljeeri ei usko millään vaaraan. Lopulta tyttö tulee hysteeriseksi, ja poika kaahaa pettyneenä ja raivostuneena kotiin. Kun poika menee avaamaan tytön puolen ovea, hän huomaa, että sen kahvassa roikkuu irronnut koukku. Tarina koukkukätisestä murhaajasta on niin kutsuttu urbaanilegenda. Vaikka ne kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, nykytarinat vaikuttavat uskottavilta, kunnes kuullaan, että sama juttu on tapahtunut monelle muullekin henkilölle monessa eri paikassa.

Nimestään huolimatta nykytarinat tai urbaanilegendat eivät välttämättä tapahdu kaupunkiympäristössä, eivätkä niiden aiheet ole uusia, vaan ne ovat joskus hyvinkin vanhoja tarinoita uudessa asussa. Suullista kansanperinnettä tutkivat folkloristit alkoivat kiinnostua nykytarinoista ja luvuilla. Populaaritietouteen ne tulivat, kun Brunvandin ohella folkloristit, kuten suomalainen Leea Virtanen ja ruotsalainen Bengt af Klintberg , alkoivat luvulla julkaista tarinoita kokoavia suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja.

Nykytarinat saattavat olla humoristisia, mutta usein myös pelottavia, järkyttäviä tai ällöttäviä. Kauhulla pelaavat nykytarinat eivät kuitenkaan usein ole yliluonnollisia, vaan ne vilisevät hulluja kirvesmurhaajia, vääriin paikkoihin joutuneita ruumiita, verisesti pieleen menneitä piloja tai ihon alle munivia hämähäkkejä.

Kertomus katoavasta liftarista on klassinen esimerkki yliluonnollisesta nykytarinasta. Siinä kyytiin otettu nuori nainen pyytää päästä pois kyydistä hautausmaan kohdalla ja paljastuu myöhemmin aaveeksi. Monet perinteiset nykytarinat ovat kiertäneet vielä sähköpostitse leviävinä ketjukirjetyylisinä varoituksina ainakin ja luvuilla, mutta vuosien varrella niiden teho on auttamatta haalistunut. Tarinoista on tullut entistä epäuskottavampia, kun ne ovat muuttuneet populaarikulttuurin käyttötavaraksi esimerkiksi Urban Legend -elokuvasarjassa — tai Supernatural -televisiosarjan — jaksoissa.

Internetin aikakausi ja etenkin sosiaalinen media ovat kuitenkin olleet hedelmällistä kasvualustaa uusille nykytarinoille. Samalla, kun vanhat legendat ovat käyneet liian tutuiksi, uusia nykytarinoita, uskomuksia ja huhuja syntyy tiheään tahtiin. Niitä ei juuri hidasta se, että sivustot, kuten snopes.

Joskus nykytarina voi muuntautua creepypastaksi varsin suoraan. Tarina, joka tunnetaan nimellä The Babysitter and the Man Upstairs eli Lastenvahti ja mies yläkerrassa, on klassinen nykytarina, jota on kerrottu ainakin luvulta asti. Mihail Gorbatshov syyttää USA: Vauvat sekoittuivat sairaalassa - hurja korvausvaatimus. Kalifornian ennätyskuivuus päättyi rankkasateisiin. Paniikki leviää Venäjän taloudessa. Tämä ase panisi Venäjän polvilleen - uskalletaanko sitä käyttää? Fortumin Fennovoima-kauppa tiivistää Suomen ja Venäjän energiasiteitä.

Tekoäly voi koitua ihmiskunnan tuhoksi. Iran pommitti Isis-järjestöä Irakissa. Israelin parlamentin määrä äänestää hajottamisestaan. Ruotsin hallituksen kohtalo selviämässä päivällä. Ruotsin hallitus yrittää budjettia porvareiden kanssa - Löfven haukkuu ruotsidemokraatit.

Ruotsin porvaripuolueet suostuivat kriisitapaamiseen. EU kielsi testaamasta turvapaikanhakijoiden homoutta. Israelin hallitus kaatuu - edessä uudet vaalit.

Budjetti kaatui - Ruotsia uhkaa hallituskriisi. Isisin ykkösjohtajan vaimo pidätetty Libanonissa. Norja julkaisi videon venäläishävittäjän rajusta koukkauksesta - "Voi helvetti" - katso video. Kanadalaisperhe piti ruumista puoli vuotta yläkerrassa: Hongkongin protestiliikkeen perustajat kehottavat opiskelijoita vetäytymään. Intialaissiskosten hurja video leviää netissä: Ruotsin hallituksen kohtalonhetket käsillä. Meksikon presidentin suosio pohjalukemissa. Öljyn hinnan lasku hyväksi maailmantaloudelle.

Costa Concordian kapteenin oikeudenkäynti jatkuu. Naton ulkoministerit keskustelevat Ukrainasta. Maailman etsityin natsirikollinen "kuoli Syyriassa". Poliisien univormuihin lisää mikrokameroita. Venäjä keskeyttää Mustanmeren kaasuputken rakentamisen. Joutui siivoamaan vessoja - Isis-taistelija lähti pettyneenä kotiin. Venäjä yksityistää osan öljyjätti Rosneftista. Malmön oikeustalon pommi-iskusta epäillään järjestäytynyttä rikollisuutta. Venäjän poliisi julkaisi äitiselffareita.

Eteläkorealainen troolari upposi - yli 50 ihmistä kateissa. EU-myönteiset puolueet saamassa enemmistön Moldovan parlamenttiin. Ennakkosuosikki voitti Uruguayn presidentinvaalit. EU-myönteiset saamassa enemmistön Moldovassa. Pikkupojat löysivät Australian rannalta lohduttoman näyn - "vaikuttaa meihin kaikkiin". Hivin kanssa voi jo elää normaalin elämän. Hiv-epidemia voidaan saada kuriin vuoteen mennessä. Republikaani suuttui Obaman tytärten lyhyistä hameista.

Putin ja Erdogan tapaavat Ankarassa - presidentit eri linjoilla kriiseistä. Oikeustalon ovi räjäytettiin Malmön keskustassa. Kim Jong-unin täti on kuollut - aviomies teloitettiin jo aiemmin. Kim Jong-unin sisko sai merkittävän pestin Pohjois-Koreassa - edeltäjä katosi. Putin ja Poroshenko neuvottelivat puhelimessa. Tämä kuva maksoi miehen hengen - kännykässäkin puremajälki. Kyproksen lähettyviltä pelastettiin syyrialaista. Matkustaja kuoli lomalennolla - muut kahdeksan tuntia näännyksissä.

Merkelin liittolainen varoittaa demareita Venäjä-sooloilusta. Salainen määräys - Obama valtuuttaa sotilaat taisteluihin Afganistanissa. Venäjän eristyneisyys uhkaa lisääntyä. Kateissa ollut latinomissi löytyi kuolleena - siskokin surmattiin. Ohiolainen vuotias tyttö hyökkäsi äitinsä kimppuun veitsen kanssa. Kyseessä on jo toinen Slendermaniin liitetty isku Yhdysvalloissa. Slenderman-kauhuhahmon luoja surun murtamana tyttöjen järkyttävästä teosta.

Slender Man -puukotuksen uhrin toipumisessa edistystä. Hän oli joku muu hyökkäyksen aikana, tyttären äiti kuvaili tapahtumia NBC: Ohiolaisen perheen tytär hyökkäsi viime viikolla yllättäen äitinsä kimppuun heidän kotonaan.

Tyttö oli odottanut äitiään keittiössä veitsen kanssa. Päässään hänellä oli ollut valkoinen maski. Äiti sai hyökkäyksessä viiltohaavoja pään alueelle ja verta vuotavan haavan selkäänsä. Tyttö pidätettiin ja häntä odottaa syytteet nuorena henkilönä tehdystä rikoksesta. Tyttö on kertonut kuulusteluissa, ettei muista hyökkäyksestä mitään.

Äiti kertoo, että vaikka hänen tyttärensä on kärsinyt mielenterveysongelmista, hän ei uskonut tällaista voivan tapahtua. Toukokuun lopussa kaksi vuotiasta tyttöä puukotti kaveriaan Yhdysvaltain Wisconsinissa.

Uhria iskettiin 19 kertaa, mutta hän selvisi. Syynä hyökkäykseen oli Slenderman-hahmon miellyttäminen. Nyt puukotettu äiti epäilee, että hänen tyttärensä oli tapauksesta kuultuaan innostunut samasta aiheesta. Hän kirjoitti myös tappamisesta. Hän oli jopa tehnyt oman maailman Slendermanille Minecraft-pelissä, äiti kertoo. Slenderman on internetin urbaanilegenda mustaan pukeutuneesta pitkästä miehestä, jolla ei ole kasvoja. Hänen kerrotaan sieppaavan pieniä lapsia. Hahmon loi Erik Knudsen vuonna Slenderman on tämän jälkeen alkanut elää omaa elämäänsä internetissä ja siitä on kehitetty myös hyytävä pelisarja.

Prinssi Harry soitti ennen häitä kyynelehtivälle ex-tyttöystävä Chelsy Davylle: Tunteellinen puhelu oli lopullinen päätös suhteelle. Tämä finaali ei unohdu: Real Madrid voitti Mestarien liigan käsittämättömien vaiheiden jälkeen - katso maalit.

Rosa, 31, teki intiimikarvanpoistosta itselleen bisneksen: Nuoripari piti prameat hengen häät ravintolassa Espanjassa - karkasi paikalta, kun tuli maksun aika. Törkeä pahoinpitely teräaseella ostoskeskuksen lähellä Oulussa - poliisi ottanut miehen kiinni.

Radiojuontaja Minna Kuukka toteaa karun faktan työstään: Makwan Amirkhani aiheutti karmean huutomyräkän - nosti keskisormen pystyyn: Hanna Pakarinen sai pojan - julkaisi hellyttävän kuvan sairaalasta: Suosikkihuvipuistossa tulipalo Saksassa - Suomalaisen Jarin perhe näkee valtavan savupatsaan asuntoautoltaan: Mohamed Salah jätti kentän itkien - Sergio Ramos päätti supertähden pelin.

Näin kävi 11 laudaturin oppilaalle: Eija tuli töistä kotiin ja heräsi teho-osastolta: Poliisilla suuri operaatio Vantaalla - neljä otettiin kiinni, aseita takavarikoitiin. Neljäs kuussa kävellyt mies on kuollut - astronauttikollega: Kauniit ja Rohkeat -sarjan suosikkihahmo joutui taas kerran pidätetyksi - löytyi sammuneena autosta.

Thaimaan ehkä kuuluisin ranta suljetaan turisteilta. Samuli Edelmann ei aio enää koskaan tehdä elokuvia Aku Louhimiehen kanssa: Onnetar ei suosinut illan lotossa - 14,5 miljoonaa euroa jäi jakamatta. Mies harrasti seksiä koiranpennun kanssa Kansasissa - naisystävä yllätti.

Tubetähti Mike Bäck aikoo keskittyä ylioppilasjuhlissa sukulaisten lohduttamiseen: Irlannissa sallittiin tänään abortit - Suomessa abortin salliva laki astui voimaan Tarun tytär kuoli Sastamalan mopoautoturmassa - äidin on yhä vaikea käsittää tapahtunutta: Aitajuoksija Lotta Harala nappasi historiallisen sponsoripommin - urheiluvälinejätti teki aloitteen: Lääkäri käski syödä aborttipillerit, mutta Katri ei totellut: Kuolleeksi luultu Edith-vauva täytti juuri puoli vuotta.

Hans Välimäellä jäi lukio kesken, nyt esikoistytär Vilma painaa valkolakin päähän: Epäterveellinen elämä kostautuu eläkeiässä. Kihlaparin raivoisa riita - nyrkkiä ja veitsenisku keuhkoon, molemmille vankeustuomio. Uutisvuodon alkuperäiskapteeni Jari Tervo: Iina Karonen, 19, kirjoitti lukion ohessa äitinsä, urheilulääkäri Pippa Laukan kanssa kirjan - haluaa varoittaa nuoria naisia uupumisesta: Real Madrid voitti jälleen Mestarien liigan, Liverpool-vahdin virheet jäävät vainoamaan veskaria.

Susi tuli metrien päähän 2-vuotiaasta Inkoossa - kannan voimistuminen huolettaa: Tarvitset uudet uikkarit - tässä kaikki, mitä sinun pitää tietää niiden ostamisesta. Ashton Kutcherilta avokätinen lahja Ellen Degeneresille - miljoonia dollareita juontajan hyväntekeväisyysjärjestölle.

Koreoiden johtajat lämmittivät maiden välisiä suhteita - aikovat tavata toisiaan jatkossa säännöllisesti. Stuertti lopetti alkoholin tarjoilun lennolla - tuloksena joukkopaini.

Yksinäistä miestä vedätettiin härskisti: Tuure, 15, tuli julkisesti kaapista ulos - lastensuojelu teki kotikäynnin - katso koko haastattelu! Tomi myi 10 vuotta seksiä naisille ja kertoo nyt, miten suomalaiset mokaavat sängyssä. Nanna Karalahti esitteli perheen kodin videolla: Tämä suomalaismies ei tapa kyykäärmeitä, hän siirtää niitä - näin se käy, katso itse!

Vakoojia on nyt kuin kylmän sodan aikaan: Muistatko Suomen James Bondin ja muut agenttitarinat? Keihäslupaus Oliver Helander kiskaisi upeasti 85 metriä rikki - päihitti Tero Pitkämäen. Historiallinen hetki - Irlannissa aletaan sallia abortit. Koreoiden johtajat lämmittivät maiden välisiä suhteita - aikovat tavata toisiaan jatkossa säännöllisesti - Ulkomaan uutiset - Real Madrid voitti Mestarien liigan käsittämättömien vaiheiden jälkeen - katso maalit - Mestarien liiga - Real Madrid voitti jälleen Mestarien liigan, Liverpool-vahdin virheet jäävät vainoamaan veskaria - Mestarien liiga - Suuri tulipalo suositussa saksalaisessa teemapuistossa - videolla näkyy musta savupilvi, kävijät evakuoitu - Ulkomaan uutiset - Ashton Kutcherilta avokätinen lahja Ellen Degeneresille - miljoonia dollareita juontajan hyväntekeväisyysjärjestölle - Viihdeuutiset - Historiallinen hetki - Irlannissa aletaan sallia abortit - Ulkomaan uutiset - Mohamed Salah jätti kentän itkien - Sergio Ramos päätti supertähden pelin - Mestarien liiga - Asukkaat ja sivulliset estivät asuinrakennuksen tuhoutumisen tulipalossa Polvijärvellä - Kotimaan uutiset - Tunteellinen puhelu oli lopullinen päätös suhteelle - Kuninkaalliset - Onnetar ei suosinut illan lotossa - 14,5 miljoonaa euroa jäi jakamatta - Kotimaan uutiset - Ari Vatanen räväytti Monacossa hämmentävän vertauksen: F1-kisa on kuin Tuurin Kyläkauppa!

Oikeudenomistajat käyvät suositun piraattisovelluksen kimppuun - satojatuhansia mobiilikäyttäjiä - Digiuutiset - Kauniit ja Rohkeat -sarjan suosikkihahmo joutui taas kerran pidätetyksi - löytyi sammuneena autosta - Viihdeuutiset - Kihlaparin raivoisa riita - nyrkkiä ja veitsenisku keuhkoon, molemmille vankeustuomio - Kotimaan uutiset - Törkeä pahoinpitely teräaseella ostoskeskuksen lähellä Oulussa - poliisi ottanut miehen kiinni - Kotimaan uutiset - Näihin suomalaiset käyttäisivät lottovoittonsa: Puurakenteinen omakotitalo tuhoutui Siikajoella - sai luultavasti alkunsa kulotuksesta - Kotimaan uutiset - Tässä ovat Mestarien liigan finaalin avauskokoonpanot - Mestarien liiga - Poliisilla suuri operaatio Vantaalla - neljä otettiin kiinni, aseita takavarikoitiin - Kotimaan uutiset - Nuoripari piti prameat hengen häät ravintolassa Espanjassa - karkasi paikalta, kun tuli maksun aika - Ulkomaan uutiset - Halpaa älypuhelinta hakevan kannattaa olla tarkkana - saattaa sisältää ikävän yllätyksen - Digiuutiset - Bottas povaa kisasta rengaslottoa - myöntää suoraan Mercedeksen suuret ongelmat: Ronaldon ja Salahin kaksintaistelu huipentaa Mestarien liigan - IL esittelee finaalin herkulliset asetelmat - Mestarien liiga - Nico Rosbergilta tyly viesti Kimi Räikkösen kannalta: Ricciardon pitäisi mennä Ferrarille - Formulat - Kaupungin keskusta aivan sekaisin jo tunteja ennen Mestarien liigan finaalia - video ja kuvat - Mestarien liiga - Nuorukaiselle syytteet naisen yliajosta Rauman keskustassa - saman huumekuskin epäillään pitäneen vuotiasta vankina mökillä - Kotimaan uutiset - Kruunuprinssi Frederik tänään 50 vuotta - kokeili elokuvasimulaatiota, innoissaan kuin pikkupoika - Kuninkaalliset - Katso kuvat harvinaisesta kokoelmasta: Urho Kekkosen miniä, suurlähettilään puoliso Brita Kekkonen ompeli itse kaikki edustuspukunsa - Kotimaan uutiset - Thaimaan ehkä kuuluisin ranta suljetaan turisteilta - Thaimaa - Tarvitset uudet uikkarit - tässä kaikki, mitä sinun pitää tietää niiden ostamisesta - Kauneudeksi - Keihäslupaus Oliver Helander kiskaisi upeasti 85 metriä rikki - päihitti Tero Pitkämäen - Yleisurheilu - Hongan Macoumba Kandji oli derbyn tähti - ratkaiseva tilanne herätti keskustelua: Villiä sinkkukesää viettävä tv: Työmarkkinajärjestöt olivat sopineet etukäteen, miten menetellään, jos Helle siirtyy uusiin työtehtäviin - Politiikka - Nooralotta Neziriltä kova avaus kaudelle - vain sadasosa EM-rajasta!

Onko järkeä maksaa tonnia puhelimesta? Tivi testasi kolme huippuluuria - Digiuutiset - Jääkiekkoilija Atte Pentikäinen ja bloggaaja Karoliina Sallinen sanoivat tahdon: Tänään ratkaistaan eliittikerhon viimeinen joukkue - Valioliiga - Valtteri Bottas manasi C Moren haastattelussa:

Slenderman murha pimppipumppu -

Sumu tuli nyt nopeampaa ja oli hankala nähdä. Nimestään huolimatta nykytarinat tai urbaanilegendat eivät välttämättä tapahdu kaupunkiympäristössä, eivätkä niiden aiheet ole uusia, vaan ne ovat joskus hyvinkin vanhoja tarinoita uudessa asussa. Historiallinen hetki - Irlannissa aletaan sallia abortit. Star Wars -leffasarjan spin-offit jatkuvat — Boba Fettille oma elokuva. Eteläkorealainen troolari upposi - yli 50 ihmistä kateissa. Sitten opettajan huolestuneet kasvot.

Hanna Pakarinen sai esikoisensa — suloinen otos vastasyntyneestä isänsä kanssa: Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita — onko tämä suden ja karhun risteytys?

Insinööri-Johannan, 26, vähäpukeiset kuvat keräävät huomiota — saa somessa kasoittain palautetta kurveistaan: Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä — lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti. Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen — nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä. Työelämä Tiede Pääkirjoitus Kommentit.

Horoskooppi Sarjakuvat Kamala luonto Nemi Dilbert. Talousuutiset Oma raha Yrittäjä Pörssiuutiset. Reseptit Ajankohtaista Viinit Oluet. Digitoday Mobiili Testit Tietoturva. Nettimöröstä tuli vuotiaille amerikkalaistytöille totta — puukottivat ystäväänsä. Beware the Slenderman, ti Ne on yleensä kirjoitettu sähköpostin, blogimerkinnän, keskustelupalstalla käydyn keskustelun tai foorumipostauksen muotoon. Kuten nykytarinoidenkin, creepypastojen tekijät ovat usein tuntemattomia.

Niiden tehosta suuri osa perustuukin niiden anonyymiydelle. Tarinat on helpompi kuvitella todeksi, kun niiden kirjoittajaa ei tiedetä, vaan ne tuntuvat salaperäisiltä viesteiltä internetin syvyyksistä. Tämä anonyymisyys on kuitenkin vähitellen muuttumassa. Samalla, kun creepypastat ovat tulleet taidokkaammiksi, myös yhä useammin niiden tekijät tunnetaan. Tällaisia tunnettuja creepypasta-kirjoittajia ovat muun muassa Slimebeast oikealta nimeltään Christopher Howard Wolf , Kris Straub ja Dathan Auerbach , joka on julkaissut Penpal-tarinansa myös omakustannekirjana.

Toisinaan kuitenkaan edes se, että creepypastan tekijä tunnetaan tai sen historia voidaan jäljittää Slender Manin tavoin, ei hälvennä ajatusta siitä, että tarina voisi olla totta.

Juttuihin ei välttämättä todella uskota, mutta niiden teho perustuu usein kihelmöivälle ajatusleikille, jossa rationaalisuus väistyy ja tuntemattoman pelko ottaa vallan. Samalla periaatteella toimivat myös ARG: Niissä pelaajat kokevat interaktiivisen tarinan ratkomalla ongelmia ja etsimällä johtolankoja internetistä ja muista medioista.

Yksi tällaisten pelien keskeinen piirre on teeskennellä, että pelit eivät ole pelejä. Viime marraskuussa Oxford Dictionaries valitsi vuoden sanaksi post-truthin eli totuuden jälkeisen. Se kuvailee tilannetta, jossa faktojen sijaan tunteet ja henkilökohtaiset uskomukset vaikuttavat eniten mielipiteisiin.

Snopes-sivuston yksi perustaja David Mikkelson vertasi Guardian-lehden haastattelussa myyttien ja huhujen kumoamista loputtoman likavedenpaisumuksen kanssa taisteluun. Yhtä nopeasti kuin yksi tarina kumotaan, sen tilalle tulee kymmenen uutta. Tutkijaryhmä tutki yli vuoden ajan oppilaita peruskoulutasolta yliopistoon ja köyhistä kouluista rikkaisiin. Kävi ilmi, että hämmästyttävän suuri osa koululaisista tai opiskelijoista ei kyennyt erottamaan mainoksia artikkeleista, oikeita uutisia keksityistä tai muokattua valokuvaa oikeasta.

Danse Macabressa Stephen King kirjoittaa, kuinka tehokkaimmat kauhutarinat onnistuvat koskemaan aikansa kollektiivisia kipupisteitä. Usein näin tosiaan tuntuu olevan. Creepypasta puolestaan sopii täydellisesti totuuden jälkeiseen aikaan. Se pelaa toden ja epätoden välisellä epämääräisyydellä ja lähes epätoivoisella halulla uskoa. Hirviöt ja tarinat eivät itsessään ole kovin pelottavia, mutta niiden mahdollisella todellisuudella leikittely tuo niihin oman hyytävän kihelmöivän lisänsä.

Onko maailmassa, jossa saatetaan yhä uskoa, että maa on litteä tai että kuukävelyä ei todella tapahtunut, mahdotonta, että Slender Manin kaltaiset hirviöt hiippailevat metsissä, sähköpostilinkit johtavat hulluksi tekeviin videoihin tai tietokonepelissä vaanii pahantahtoinen henki?

Onko yksilökeskeisyys vienyt meidät kauemmas toisistamme? Onnellisuuden ajatellaan olevan jokaisen omalla vastuulla. Mutta mihin se johtaa? KulttuuriCocktail kutsui kaksi taiteilijaa, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja Akse Petterssonin sekä laulaja-lauluntekijä Yonan, puhumaan tunteista, itsekeskeisyydestä ja taiteesta. Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jota syytetään usein myös itsekeskeisyydestä. Tamperelainen sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalo on kehittänyt jännittävän reseptin tekemiselleen.

Sarjakuva loikkaa omasta rakastumisesta ja kodin remontoimisesta Tampereen historiaan ja kuluttamisen ideologiaan. Takalo ei myöskään kaihda kertoa omasta vakavasta sairastumisestaan ja masennuksestaan.

Kirjailijat ympäri maailmaa saapuvat Helsinkiin. Kahden päivän ajan he ovat keskellämme — maailma tihentyy ympärillemme. Mutta kuinka kansainvälistä suomalainen kirjallisuus on? Ulkomailla kiertävä kirjailija ja kääntäjäpariskunta vastaavat. Parhaat tarinat kiinnostavat ja puhuttelevat kaiken maailman ihmisiä. Se on pitänyt Laura Lindstedtin kiireisenä.

GMC ei yritä houkutella uutta yleisöä klasarin pariin. Vaikka pelimusiikkia on tehty jo vuosikymmeniä, livenä sitä kuullaan harvoin. Pelimusiikkiin erikoistuvia ammattiorkestereita on maailmanlaajuisesti vain kourallinen. Game Music Collective haluaa olla suunnannäyttäjä pelimusiikin esittämisessä ja toimia uuden populaarikulttuurin ilmiön eturintamassa.

Viisikymmentä vuotta täyttävä koreografi Hanna Brotherus on aina rakastunut tanssia. Kun hän oli nuoruudessaan katsomassa balettiesityksiä, hän itki lähes aina. Kaipaus tanssin pariin oli niin kova. Vaikka tie ammattilaisuuteen oli mutkainen, elämäntyö tanssin parissa toteutui lopulta. Yle Tunnuksen käyttöehdot muuttuvat Hyväksyn käyttöehdot Hyväksyn myöhemmin. Slender man tietokoneen ruudulla Kuva: Kimmo   Vanhatalo Yle. Internetissä kiertävä kuva Slender Manista slenderman Kuva: Lisää ohjelmasta KulttuuriCocktail Scifi-eepos Läskimooses - tulevaisuuden klassikko?

Sodan kauhut ilman sankaritarinoita Vuosisadan virkkeet on valittu! Törkeä pahoinpitely teräaseella ostoskeskuksen lähellä Oulussa - poliisi ottanut miehen kiinni - Kotimaan uutiset - Näihin suomalaiset käyttäisivät lottovoittonsa: Puurakenteinen omakotitalo tuhoutui Siikajoella - sai luultavasti alkunsa kulotuksesta - Kotimaan uutiset - Tässä ovat Mestarien liigan finaalin avauskokoonpanot - Mestarien liiga - Poliisilla suuri operaatio Vantaalla - neljä otettiin kiinni, aseita takavarikoitiin - Kotimaan uutiset - Nuoripari piti prameat hengen häät ravintolassa Espanjassa - karkasi paikalta, kun tuli maksun aika - Ulkomaan uutiset - Halpaa älypuhelinta hakevan kannattaa olla tarkkana - saattaa sisältää ikävän yllätyksen - Digiuutiset - Bottas povaa kisasta rengaslottoa - myöntää suoraan Mercedeksen suuret ongelmat: Ronaldon ja Salahin kaksintaistelu huipentaa Mestarien liigan - IL esittelee finaalin herkulliset asetelmat - Mestarien liiga - Nico Rosbergilta tyly viesti Kimi Räikkösen kannalta: Ricciardon pitäisi mennä Ferrarille - Formulat - Kaupungin keskusta aivan sekaisin jo tunteja ennen Mestarien liigan finaalia - video ja kuvat - Mestarien liiga - Nuorukaiselle syytteet naisen yliajosta Rauman keskustassa - saman huumekuskin epäillään pitäneen vuotiasta vankina mökillä - Kotimaan uutiset - Kruunuprinssi Frederik tänään 50 vuotta - kokeili elokuvasimulaatiota, innoissaan kuin pikkupoika - Kuninkaalliset - Katso kuvat harvinaisesta kokoelmasta: Urho Kekkosen miniä, suurlähettilään puoliso Brita Kekkonen ompeli itse kaikki edustuspukunsa - Kotimaan uutiset - Thaimaan ehkä kuuluisin ranta suljetaan turisteilta - Thaimaa - Tarvitset uudet uikkarit - tässä kaikki, mitä sinun pitää tietää niiden ostamisesta - Kauneudeksi - Keihäslupaus Oliver Helander kiskaisi upeasti 85 metriä rikki - päihitti Tero Pitkämäen - Yleisurheilu - Hongan Macoumba Kandji oli derbyn tähti - ratkaiseva tilanne herätti keskustelua: Villiä sinkkukesää viettävä tv: Työmarkkinajärjestöt olivat sopineet etukäteen, miten menetellään, jos Helle siirtyy uusiin työtehtäviin - Politiikka - Nooralotta Neziriltä kova avaus kaudelle - vain sadasosa EM-rajasta!

Onko järkeä maksaa tonnia puhelimesta? Tivi testasi kolme huippuluuria - Digiuutiset - Jääkiekkoilija Atte Pentikäinen ja bloggaaja Karoliina Sallinen sanoivat tahdon: Tänään ratkaistaan eliittikerhon viimeinen joukkue - Valioliiga - Valtteri Bottas manasi C Moren haastattelussa: Unohtakaa kansanterveys - viinit on pidettävä Alkossa ihan muista syistä - Kotimaan uutiset - Viisi maalia, kaksi ulosajoa, tuskaa ja tunnetta - Veikkausliiga - Räikkönen kakkosriviin, Bottas viides - katso aika-ajojen tulokset - Formulat - KuPS hävisi sarjajumbolle, alivoimainen RoPS nousi lisäajalla tasoihin - täyden kierroksen kaikki tulokset - Veikkausliiga - Daniel Ricciardo ylivoimaisesti paalulle - Räikkönen neljäs, Bottas viides - Formulat - Suosikkijuontaja Sami Kuronen sai erikoisen työtarjouksen: Ministerin erityisavustaja pilkkasi lukihäiriöistä Harkimoa kirjoitusvirheistä: Max Verstappenin karmealla mokalla kova hinta: Ei pysty osallistumaan aika-ajoon - joutuu Monacon kisaan letkan perältä!

Kardashianien ja Caitlyn Jennerin välit tulehtuivat - Jenner uskoo etääntymisen johtuvan kiireestä - Viihdeuutiset - Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Salossa - humalaisen kuljettama henkilöauto kääntyi eteen - Kotimaan uutiset - Tifo, savua, upea maali ja ulosajo!

Päivän veto- ja vakiovihje: SJK heti voittoon Eremenkon opeilla - Vedonlyönti ja ravit - Kiovassa pommiuhan vuoksi suljetut metroasemat avattu - uhka aiheeton - Ulkomaan uutiset - Poliisi pyytää havaintoja röyhkeistä varkaista Tampereella - tunkeutuivat vanhusten kotiin ja anastivat arvotavaraa - Kotimaan uutiset - Polttoainevuoto luonnonsuojelualueella Lapissa - kaivosyhtiökin pitää vahinkoa vakavana: Joonas Suotamo ja Emilia Clarke hauskalla videolla, vitsailevat Suotamon jalan koosta: Paine kokoomuksen sisällä kasvaa - sotekriittinen Wille Rydman pohtii edelleen omaa ratkaisuaan: Irlannin tiukka aborttilaki menossa nurin - Pääministeri kiittää hiljaista vallankumousta - Ulkomaan uutiset - Loppuunmyytyä spektaakkelia tullaan katsomaan Pariisista asti - Aalto-yliopiston muotinäytös on isompi juttu kuin luuletkaan - Muoti - Tero Pitkämäen pienillä pojilla on isänsä vietti - tutti lensi kolme ja puoli metriä: Lukiovertailun kummajainen on pikkuruinen Savukoski - kaksi poikaa nosti pohjamudissa rypevän kunnan lukion huippujen joukkoon - Kotimaan uutiset - Koreoiden yllätystapaaminen - Moon ja Kim tapasivat demilitarisoidulla vyöhykkeellä - Ulkomaan uutiset - Toronton suomalaishyökkääjä pelaa hurjaa kevättä - lennähti AHL: Tehokonsti saa ihon näyttämään nuorekkaalta - trendikäs mikroneulaus häivyttää jopa aknea ja arpia - Kauneus - Max Verstappen murskasi Red Bullinsa ratavalliin - hollantilaisen aika-ajo on vaarassa - Formulat - Miss Suomi löysi parhaan ystävän mitalisijoilta - suunnittelee yhteistä matkaa perintöprinsessan kanssa - Viihdeuutiset - Raimo Ilaskivi, 90, seuraa yhä aktiivisesti politiikkaa: Moskovan poliisi pidätti Iivana Julma -taulun tuhoajan - Mies rikkoi taulun suojalasin ja viilteli maalausta - Ulkomaan uutiset - Politiikka tai jääkiekko ei kiinnosta: Vihreiden Mikkonen pelkää ympäristöhallinnon romuttuvan: Seksissä tarvitaan selkeät roolit, sanoo ammattimies Tomi: Minna Kuukka, 47, oivalsi avaimen tasapainoon: Nils Torvalds aikoo hakea jatkokautta Euroopan parlamentissa - Politiikka - Presidentti Niinistö vierailee Georgiassa - Kyseessä maan vuotisjuhlallisuudet - Ulkomaan uutiset - Peter Nyman palaa lauantaina Uutisvuodon vuotisen historian viimeiseen jaksoon: Kiekko-Espoo aloittaa nousun kohti SM-liigaa - ex-liigatähti kokoaa uuden joukkueen - Jääkiekko - Yle TV2 -kanavaa ei voi enää katsoa Virossa - urheiluohjelmien oikeudet katkaisevat lähes 30 vuotta kestäneen yhteistyön - Ulkomaan uutiset - Lukion yrityskurssi innosti itsensä työllistämiseen - Atte ja Veikka keksivät mökkikuntaan nerokkaan bisnesidean - Työelämä - Ryvettynyt ex-tennistähti törttöili taas - pidätettiin kaksi kertaa samana päivänä - Muut lajit - Professori Nokian ex-johtajan agenttipaljastuksista: Petteri Orpo antoi Ykkösaamussa ehdot soten toteutumiselle: Näin Caruna selittää asiakkaan löytämää tietoturvamokaa, joka koski kymmeniä tuhansia: MH17 -tutkinta ideologisesti puolueellinen - Ulkomaan uutiset - Mitä kaikkea lennonjohto tekee?

Joonas, 25, laittoi parvekekalusteensa uusiksi alle 50 eurolla: Nokian ex-huippujohtajan salattu menneisyys - teki sitoumuksen kommunistivakoojien kanssa - Kotimaan uutiset - Kesää ei aina odoteta leppoisin mielin - kärsitkö loma-ahdistuksesta vai oletko lomasuorittaja?

Nokian ex-huippujohtaja Stefan Widomski kiistää olleensa Puolan sotilastiedustelun agentti: Belgialaiset haluavat perunansa takaisin - ranskalaiset eivät ole Ranskasta - Ulkomaan uutiset - Ruotsissa mokattiin taas - ensin sekoilua Saara Aallon kanssa, nyt vuorossa Joonas Suotamo - Viihdeuutiset - Nord Stream 2 -kaasuputki on Venäjän uusi hybridiase länttä vastaan - Ulkomaan uutiset - Ylioppilasjuhlien kaunein mekko - 5 trendiä ylitse muiden - Muoti - IL kysyi hoitajilta väkivaltaisista potilaista - vastauksia tuli satoja: Palaneet hanskat ja bensakanisteri johtivat tekijän jäljille - kerrostalon palamaan sytyttäneelle neljän vuoden vankeustuomio - Kotimaan uutiset - Aggressiivinen syöpä vei huippujalkapalloilijan vaimon alle 10 viikossa - TV ja leffat - IL Mika Häkkisen jahdilla Monacossa: Tänään on viikon stressaavin päivä, ja voit syyttää siitä vain itseäsi - Terveysuutiset - Hattusääntö huoletti Prinssi Harryn eksää häissä: Raakamakkaran grillauksessa on omat, tärkeät niksinsä - muista tärkeä ero!

Älkää ylittäkö punaista linjaa - Ulkomaan uutiset - Kaupallinen yhteistyö Best Caravan: Lähtisitkö kesälomareissuun matkailuautolla vai asuntovaunulla? Oma keittiö palvelee ja perhe hitsautuu yhteen - Matkajutut - Halpaa älypuhelinta hakevan kannattaa olla tarkkana - saattaa sisältää ikävän yllätyksen. Tivi testasi kolme huippuluuria.

Räikkönen kakkosriviin, Bottas viides - katso aika-ajojen tulokset. Asukkaat ja sivulliset estivät asuinrakennuksen tuhoutumisen tulipalossa Polvijärvellä Onnetar ei suosinut illan lotossa - 14,5 miljoonaa euroa jäi jakamatta Kihlaparin raivoisa riita - nyrkkiä ja veitsenisku keuhkoon, molemmille vankeustuomio Törkeä pahoinpitely teräaseella ostoskeskuksen lähellä Oulussa - poliisi ottanut miehen kiinni Real Madrid voitti Mestarien liigan käsittämättömien vaiheiden jälkeen - katso maalit Real Madrid voitti jälleen Mestarien liigan, Liverpool-vahdin virheet jäävät vainoamaan veskaria Mohamed Salah jätti kentän itkien - Sergio Ramos päätti supertähden pelin Ashton Kutcherilta avokätinen lahja Ellen Degeneresille - miljoonia dollareita juontajan hyväntekeväisyysjärjestölle Tunteellinen puhelu oli lopullinen päätös suhteelle

0 responses on “Slenderman murha pimppipumppu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *